VSY

MATKA-APURAHA

Matka-apuraha Pohjoismaihin ja EU-alueelle

OKM on myöntänyt VST:lle avustusta pohjoismaiseen ja eurooppalaiseen yhteistyöhön. VST jatkaa matka-apurahojen myöntämistä vapaan sivistystyön oppilaitoksissa ja järjestöissä työskenteleville niin kauan kuin avustusta riittää.

Apurahat on tarkoitettu muihin pohjoismaihin sekä EU-alueelle vuonna 2017 suuntautuviin kokous- ja konferenssimatkoihin.

Apurahaa on ollut haettava ennen matkan alkua.

Apurahan suuruus on enintään 300 euroa.

>> Lisätietoja apurahasta



Muita apurahoja aikuiskoulutuksen parissa työskenteleville myöntää esimerkiksi CIMO.

CIMO on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen kansainvälisten asioiden asiantuntija- ja palveluorganisaatio. CIMO koordinoi ja toteuttaa apuraha- ja henkilövaihto-ohjelmia ja vastaa lähes kaikkien Euroopan unionin koulutus-, kulttuuri- ja nuoriso-ohjelmien kansallisesta toimeenpanosta. CIMO edistää lisäksi Suomen kielen ja kulttuurin opintoja ulkomaisissa yliopistoissa.


Siirry sivun alkuun
Share/Bookmark

 

Siirry sivun alkuun suomeksi på svenska in english VSY/SBO